Onko apostoleja tänään?

By EsaTeologia, With 3 comments

Onko apostoleja tänään? Minulta on kysytty tätä useasti viime aikoina. Toinen vastaava kysymys koskee profetian ja profeettojen jatkuvuutta nykyaikana.  Siihen vastaan toisella blogikirjoituksella myöhemmin. Keskityn tässä kirjoituksessani oleellisimpiin Uutta testamenttia selittäviin argumentteihin, jotka ymmärretään ongelmallisesti uusapostolisessa liikkeessä, jonka keskeisimmän ajattelijan C. Peter Wagnerin mukaan elämme ”toista apostolista aikakautta”. Muun muassa apostolin viran/lahjan ennallistamiseen liittyviä oppihistoriallisia kysymyksiä olen käsitellyt artikkelissani Uusapostolisen liikkeen oppi Kristuksesta teoksessa Koetelkaa kaikki: Suuntaviivoja aikamme hengellisten ilmiöiden arviointiin (2016, toim. Leevi Launonen ja Elina Rautio) ja rajaan nämä aiheet pois tästä kirjoituksesta. 

Selvyyden parantamiseksi Uudessa testamentissa nähdään apostoleja neljällä tasolla:
1) 12 (Mattias),
2) Muut mahdolliset Jeesuksen ylösnousemuksen silminnäkijät + Paavali,
3) muut henkilöt, joista käytetään kreikan sanaa apostolos, muttei 1) ja 2) mielessä, vaan enemmän etymologisessa tarkoituksessa lähetetty (mm. josta puhutaan helluntailiikkeen keskellä seurakuntien istuttajina, uuden alueen lähetystyöntekijöinä) sekä
4) valeapostolit.

Tämä kirjoitus koskee kohtia 1) ja 2) ja niiden rinnastamista uusapostolisessa liikkeessä sen omiin apostoleihin.

Vastatakseni kysymykseen, onko apostoleja tänään, meidän täytyy tiedostaa, mitkä ovat Uuden testamentin kaksi tärkeintä ja teologisesti olennaista kriteeriä apostolille:

a) Jeesuksen Kristuksen kutsuma ja asettama (Gal 1:1; Matt 10:1-4 pars.)

b) Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen historiallinen silminnäkijä ennen taivaaseen asettumista (Ap.t. 1:22; 1. Kor 15:5-9)

12 apostolia, pois lukien Paavali, täyttävät nämä kriteerit kiistattomin todistein. Tämän lisäksi tunnemme Uudesta testamentista muitakin apostoleja kuten Andronikuksen ja Junian, joista voidaan päätellä olleen Jeesuksen ylösnousemuksen silminnäkijöitä. Perusteet tälle väitteelle olen kirjoittanut auki blogikirjoituksessani: Junia – unohdettu naisapostoli.

Paavali ei täytä näitä vaatimuksia apostoliksi. Tästä olen kirjoittanut kirjassa Koetelkaa kaikki (2016) seuraavaa:

Paavali on poikkeus sääntöön, minkä hän itsekin tiedosti. Hän ei ollut silminnäkijä  ennen Jeesuksen taivaaseen astumista. Ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä (15:1–11) Paavali havainnollistaa poikkeavaa lähtökohtaansa kreikan sanan ektrôma (jae 8) välittämällä kielikuvalla. Suomalaiset käännökset suosivat ajatusta keskosena syntyneestä. Tällä on perusteensa, koska sanalla tarkoitetaan normaalista odotusajasta poikkeavaa syntymä ajankohtaa tai -tapaa, kuten keskenmenoa, aborttia tai keskosena tai yliajalla syntymistä. Jälkimmäisin vaihtoehto olisi asiayhteyden perusteella paras käännös, koska Paavali kertoo olleensa viimeinen, jolle Kristus ilmestyi – ja siten myös vähäisin apostoleista.

Tämän lisäksi Paavali matkusti Jerusalemiin tarkastamaan näyssä saamansa apostolin kutsun ja evankeliumin osalta alkuperäisistä apostoleista. He tunnistivat Paavalin kutsun ja ojensivat hänelle kättä yhteistyöhön (Gal 2:1-10). Tältä osin hänet voidaan lukea apostoliksi.

Huomattavaa kuitenkin on, ettei apostolit nimenneet seuraajikseen apostoleja, vaan vanhimpia ja kaitsijoita. Paavali on ainut poikkeus sääntöön. Juudan kirja (j. 17 ja 18) myös puhuu apostolien harhaopettajista varoittaneesta ennuspuheesta menneessä aikamuodossa ikään kuin apostolien puhe olisi lakannut. Nämä faktat on tulkittu osoittavan apostolien tehtävän lakkaamiseen.

Jotkut väittävät Efesolaiskirjeen 2:20 ja 4:11-12 perusteella, että apostolin virka/lahja saattaisi jatkua nykyäänkin. Kirjassa Koetelkaa kaikki (2016) kirjoitan seuraavaa:

C. Peter Wagner (2000) näkee, että apostolit ja profeetat muodostavat Efesolaiskirjeen 2:20 mukaisesti seurakunnan perustan vielä nykyäänkin. Heidän tehtävänsä on tarjota seurakunnalle näkyyn perustuva johtajuusrakenne. Apostolin palvelutehtävän jatkuvuuden nykyaikaan hän perustelee Efesolaiskirjeen 4:13 alistuskonjunktiolla ”kunnes”: ”Kunnes me kaikki saavutamme ykseyden uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, kypsän miehuuden Kristuksen täyteyden täysi-ikäisyyden mitan.” Wagner (2000) sanoo: ”Erittäin harvat, jos ketkään, niistä kristityistä johtajista, jotka minä tiedän, väittävät, että Kristuksen ruumis on saavuttanut kuvatun kaltaisen täydellisyyden tason. Ja jos näin on, tästä seuraa, että tarvitsemme apostoleja ja profeettoja seurakunnassa.”

Siinä Wagner on oikeassa, että konjunktio ”kunnes” (kr. merchi) on jakeen 13 tulkinnan kannalta olennainen. Se osoittaa takaisin jakeessa 11 mainittuihin palvelutehtäviin ja niiden kestoon: kunnes työ on joko tehty valmiiksi tai saavuttanut päämääränsä. Mutta mikä tämä päämäärä on?

Wagnerin mukaan apostolien tehtävä on saada Jumalalta ilmestys, jonka he jakavat uutena näkynä seurakunnalle ja jolla he johtavat seurakuntaa. Väitteellä näyttää olevan ainakin pinnallinen yhteys apostolin tehtävään Uudessa testamentissa, sillä Galatalaiskirjeen mukaan Paavali oli ilmestyksen vastaanottaja (Gal 1:12). Siunauksena kuuliaisuudesta näylle uudistusliikkeessä odotetaan Jumalan antamaa seurakuntakasvua. He käyttävät tässä kohden analogiaa käden sormista: jos kaksi sormea, apostoli ja profeetta, puuttuvat kämmenestä, ruumis ei ole terve eikä se kasva. Tämä pragmaattinen näkemys seurakunnankasvusta ei kuitenkaan riitä argumentiksi sille, että apostolin ja profeetan tehtävät jatkuisivat sukupolvesta toiseen – eikä varsinkaan selitä Efesolaiskirjeen sanaparia ”apostoli ja profeetta”.

Efesolaiskirjeen tarkempi asiayhteys rajaa apostolin ja profeetan roolia seuraavien huomioiden mukaisesti. Ensiksikin maininta Kristuksen antamista apostoleista ja profeetoista vastaa parina aiempia Efesolaiskirjeen viittauksia (Ef. 2:20 ja 3:5). Toiseksi apostolit ja profeetat toimivat Efesolaiskirjeessä ”Kristuksen salaisuuden” välittäjinä Hengen ilmoituksen kautta (3:5). Kolmanneksi salaisuus ei viittaa raamatunkohdassa mihinkä tahansa ilmestykseen vaan on synonyymi Galatalaiskirjeen evankeliumille, jonka Paavali väitti saaneensa ”ilmestyksessä Jeesukselta Kristukselta” (Ef. 1:9–10, 3:3, Gal 1:12, 15–16; Barth 1990). Efesolaiskirjeessä Kristuksen salaisuuden erityinen piirre on pakanoiden liittäminen Jumalan kansaan Kristuksen kautta (3:6). Neljänneksi Efesolaiskirjeen 2:20 ”apostolit ja profeetat perustuksena” ei välttämättä viittaa jatkuvasti voimassa olevaan johtajuusrakenteeseen.

Protestantit uskovat, että perusta on jo rakennettu. Vanhempi protestanttinen tulkinta on tiivistettynä seuraava. Roomalaiskirje 1:1–3 yhdistää Uuden testamentin apostoliuden Vanhan testamentin profeettojen, kuten Mooseksen ja Daavidin, kanssa. Sen seurauksensa protestantit ovat uskoneet, että seurakunnan perusta on Vanhan ja Uuden testamentin kirjoitukset, jotka profeetat ja apostolit vastaanottivat Jumalalta. (Barth 1990)

Uudempi protestanttinen tulkinta sopii kuitenkin vielä paremmin Efesolaiskirjeen asiayhteyteen (emt.). Efesolaiskirje 2:20 on riippuvainen jakeen 17 pääverbistä: ”hän Kristus] julisti rauhaa”. Julistus Kristuksen vaikuttamasta rauhasta pakanoiden ja juutalaisten välillä on Paavalin käyttämän kielikuvan mukaisesti Jumalan uusi temppeli,jossa Kristus on kulmakivi. Tämän sanoman julistajiksi esitetään apostolit ja profeetat. Tästä syystä Uuden testamentin apostolien ja profeettojen inspiroitu julistus, joka nykyisin on tallennettu Uuden testamentin kirjoituksiin, on seurakunnan perusta. Seurakunnan – ja Efesolaiskirjeessä mainuttujen evankelistojen, opettajien ja paimenten – tehtävä on jatkaa tämän todistuksen ja opin julistamista. Siten seurakunta rakentaa edelleen apostolien ja profeettojen perustalle.

C. Peter Wagnerin tulkinta on puhtaasti yksittäisten jakeiden irrottamista asiayhteydestään ja sovittamista oman ajattelun tueksi. Uuden testamentin professori James Dunn (1998) huomauttaa, että Paavali perusti oman apostolin auktoriteettinsa Kristuksen evankeliumin totuudesta saamaansa ilmestykseen, jonka hän toi tarkistettavaksi Jerusalemin apostoleille eli alkuperäisille silminnäkijöille (Gal 2:2). Hän alisti jopa enkelien auktoriteetin mitattavaksi sillä, julistivatko nämä evankeliumin totuutta (Gal 1:8).

Lopuksi:

Näiden huomioiden varassa en usko, että apostolin virka tai lahja jatkuu nykyaikana. Ongelma on yksinkertainen: monet ”nykyapostoleita” kuvaavat määritelmät eivät nouse Uudesta testamentista kuten ylösnousemuksen silminnäkijä kriteerin huomioiminen. Yksi nykymääritelmistä muun muassa nimeää apostolit verkostojen rakentajiksi. Sen yhteys nykyaikaisiin johtajuusoppeihin on ilmeinen, muttei ole sovitettavissa Uuden testamentin kanssa Jeesuksen ylösnousemuksen autoritäärisinä todistajina sekä evankeliumin totuuden välittäjinä seurakunnan perustana. Historiallisesta näkökulmasta apostolin tehtävä on luonnollisesti nykyään mahdotonta: Jeesus on jo astunut taivaaseen, joka sulkee silminnäkijä kriteerin soveltamismahdollisuuden pois. Ruumiillisen ylösnousemuksen todisteeksi ei käy näynomainen ilmestys Jeesuksesta. Tämän suhteen Paavali oli poikkeus, jonka muut apostolit Galatalaiskirjeen ja Apostolien tekojen todistusaineiston mukaan hyväksyivät ja Paavali 1. Korinttilaiskirjeestä päätellen tiedosti.

Post Scriptum (Lisätty 3.3.2016):

En kiistä kirjoituksellani enkä mielipiteilläni sitä, että tason 3) lähetettyjä ”apostoleja” voisi olla olemassa nykyäänkin. Se on koko nykyisen seurakuntaelämän lähetys- ja evankeliointityön keskeisiä edellytyksiä. Mutta onko rakentavaa käyttää tätä apostolinimikettä näistä henkilöistä on täysin eri kysymys.

En myöskään kiistä, etteikö olisi olemassa profetian lahjaa nykyseurakunnassa. Käsite apostolit ja profeetat Efesolaiskirjeessä on varattu evankeliumin ja Jumalan sanan totuuden välittämiseen, joka on meille jo annettu. Tämä osa apostolisuutta on siis ohi kuten on myös apostolinen aika.